Kuulumisia

Taas vierähti kuukausi edellisestä kirjoituskerrasta. Olen reissannut ympäriinsä muutaman viikon, ensin luottamustehtävissä ja sitten ihan lomalla ja sitten taas luottamustehtävissä. Siksi kirjoittaminen on jäänyt, vaikka välillä olisi kyllä tehnyt mieli karistaa kaikki muut ajatukset ja purkaa hetken aikaa mieltä tänne.

Otimme J:n kanssa irtioton arjesta ja lähdimme pariksi viikoksi lämpimään lomamatkalle. Se tuli tarpeeseen, ja pääsi ihan oikeasti nollaamaan ajatuksia kaukana arjen kiireistä. Ironista siinä on se, ettei matkaan olisi ollut varaa ilman äidin vakuutuksesta tulleita rahoja. Saan siis kiittää äitiä lomasta, vaikka tietysti olisin jättänyt loman väliin ja pitänyt äidin luonamme, jos sellainen olisi ollut mahdollista. Eipä annettu sellaista vaihtoehtoa.

Äidin poismenosta tuli matkamme aikana kuluneeksi puoli vuotta. En voi uskoa, että näin monta kuukautta on jo mennyt. Välillä helpottaa, mutta taidan vieläkin odotella totuuden valkenemista ihan kunnolla. Toisinaan käy edelleen niin, että tapahtuu jotakin erityisen mukavaa, ja ensimmäisenä mielessä käy sadasosasekunnin ajan "pitää kertoa äidille" ennen kuin muistan taas, etten voi tehdä sitä. Reissussa se konkretisoitui taas: kun mietin, kenelle täytyy muistaa lähettää kortti, tuli todella tyhjä olo. Äidin osoite onkin jäänyt siitä listasta pois. Näin mielessäni äidin jääkaapin oven, joka oli täynnä magneetein kiinnitettyjä postikortteja. Nyt siinä on vain tyhjä jääkaappi ja valkoinen ovi. Kukaan ei ole vastaanottamassa korttia ja kiinnittämässä sitä muiden korttien viereen.

Ikävintä matkassa kuitenkin oli se, että sain jonkun vatsapöpön ja jouduin sairaalaan. Tai ei se pöpö, vaan se sairaala. Jo itse sairaalamiljöö muistutti syksyn tapahtumista, mutta lisäksi huoneeni oli täysin samanlainen kuin se, jossa äiti vietti viimeiset viikkonsa. Pohjaratkaisu oli sama, huonekalut olivat samoilla paikoilla ja minä tallustelin tippatelineen kanssa samalla lailla kuin äiti silloin, kun hän jaksoi vielä kävellä. J oli luonani päivät, mutta yöksi hän lähti hotellille nukkumaan ja silloin minulla oli aikaa miettiä ja muistella kaikkea. Silloin olo oli aika kurja. Myös J sanoi jälkeenpäin, että se ympäristö muistutti vähän liiankin elävästi kaikesta, mitä olemme käyneet läpi.

Taloasia on nyt hoidettu. Äidin vanhemmat halusivat siis ostaa talon takaisin itselleen, ja me myimme sen heille enemmän kuin mielellämme. Kaikki paperihommat on tehty ja omistusoikeus on virallisesti siirtynyt meiltä pois. Olo on todella huojentunut, mutta tuntui kyllä vaikealta istua pankissa isovanhempien kanssa. Taas yksi tilanne, joka kiteytti kaiken. Minä ja siskoni toisella puolella, isovanhempani toisella puolella. Äiti puuttui välistä.

Ehkä tämä tästä, vielä jossain vaiheessa. Välillä on niin vaikeaa, ja sitten olo on taas jopa keveä. Tällä viikolla pitäisi mennä käymään äidin työpaikalla ihan omiin opintoihini liittyen. Saa nähdä, mitä siitä tulee. En jaksaisi puhua äidistä kenenkään kanssa, koska pitäisi olla skarppina ja asiallisena tekemässä tutkimusta. Pelkään, että tunteet nousevat pintaan eivätkä enää mene piiloon, jos joku ottaa äidin puheeksi. Ja lisäksi aiheutan ehkä muutaman sydämentykytyksen äidin työtovereille, kun ajan pihaan äidin entisellä autolla. Tekisi oikeastaan mieli perua koko juttu, mutta tämä on pakko tehdä, jos aion saada graduni joskus valmiiksi. Voi äh.